Ajankohtaista

Sinkkumiesten suurin ongelma on itsevarmuuden puute

Katsoin maanantaina dokumenttielokuvan Rakkauden insinöörit. Kyseisessä elokuvassa Suomessa asuva bulgarialainen tohtori kehittää tieteellistä kaavaa naisten hurmaamiseen ja käyttää koekaniineina neljää insinööriä. Kauniista ajatuksesta huolimatta kaava ei toimi käytännössä. Koekaniinien suurin ongelma oli itsevarmuuden puute. Naista pidettiin ikään kuin päämääränä, mutta matkasta ei osattu nauttia.

Havaitse sinkku jo ennen eroa!

Olen eronnut, äitini on eronnut, mummoni on eronnut ja siskoni on eronnut jopa kahdesti. Emme ole ainoita, sillä tilastojen mukaan ensimmäinen avioliitto päättyy eroon melkein 40 prosentin todennäköisyydellä. Toisen epäonni on toisen onni Jos olet harmitellut, että unelmiesi Tiina tai Timppa ehti avioon, niin tilannehan voi muuttua milloin vaan. Esimerkiksi Facebookin avulla pysyt hyvin kartalla ihmisten parisuhdestatusten muutoksista. Kaikki eivät

Oletko vuonna 2015 valmis parisuhteeseen?

Moneen kohtaan voit sanoa KYLLÄ? Uskallat heittäytyä suhteeseen, etkä pelkää jätetyksi tulemista. Et valita julkisesti, että et koskaan tapaa ketään kiinnostavaa ihmistä. Osallistut tapahtumiin (esim. speed dating), joissa sinulla on hyvä mahdollisuus tavata uusia ihmisiä. Et ole liian ronkeli. Unelmiesi puolisolla saa olla iso nenä tai vääränlaiset kengät. Olet päässyt yli edellisestä suhteesta. Sinulla on omia aktiviteettejä, olit parisuhteessa tai

ISKUPAIKAT: Myös nainen voi tehdä aloitteen!

Tapaan paljon työssäni sinkkunaisia ja -miehiä. On edelleen paljon naisia, jotka ovat sitä mieltä että miehen täytyy olla aloitteen tekijä. Minusta se on kovin vanhanaikainen ajattelutapa. Miksi nainen ei voisi tehdä aloitetta siinä missä mieskin?  Ymmärrän hyvin perusteluna sen, että jos on ujo tai epävarma. Periaatteellista päätöstä asian suhteen on kuitenkin vaikea käsittää. Osa tapaamistani kolmekymppisistä naisista ajattelee jopa näin:

KUUMAT: Akateemiset miehet ovat yliarvostettuja

Varsinkin pk-seudulla on paljon sinkkunaisia, jotka ovat panostaneet paljon uraansa ja parisuhde sekä perheen perustaminen ovat jääneet täten odottamaan ns. parempaa aikaa. Monesti korkeasti koulutetut miehet ovat kuitenkin jo vakiintuneita ja perustaneet perheen aikaisemmassa vaiheessa suhteessa korkeasti koulutettuun uranaiseen. Tämä selittyy sillä, että tasa-arvoisesta maastamme huolimatta naiset hoitavat raskaudet, vanhempainvapaat ja sairaat lapset kotona. Akateemiselle miehelle ”kelpaa” useammin myös ei