Artikkelit

Se panostaa, joka välittää – Tiina O.

Monella on tapana puolustella itselle ja muille tuoreita suhteita, joilla ei selvästikään ole tulevaisuutta. Itse olen näissä asioissa ehdoton. Mikäli olen kokenut minkäänlaista välipitämättömyyttä tai oman aikani hukkaamista esimerkiksi ”ehkä” näkemisten valossa, niin olen sanonut heipat. Jos joku on aidosti kiinnostunut ja välittää, niin hän myös panostaa suhteeseen. Hän haluaa nähdä ja tavata, eikä laita esimerkiksi puulakiharrastusta etusijalle. Hän haluaa

Käytännöllisyyttä ja erotiikkaa aikuisten kaupasta

Moi, mä olen Tiina ja teen jatkossa juttuja tänne sinkuille.fi sivuille. Aloitan näin kertomalla siitä, että on raivostuttavaa pestä koko ajan lakanoita, mikäli on tullut temmellettyä sängyssä aktiivisesti. Keksin tähän vihdoinkin ratkaisun, millä voi olla kiihottavakin vaikutus. Lakanoiden päälle laitettava kumilakana. Helppo pyyhkiä käytön jälkeen ja laittaa kaappiin ja lakanat pysyvät puhtaina. En/emme tietenkään nuku kumilakanan päällä, jos sitä mietitte.

Onko ruoho aina vihreämpää muualla? Näitä juttuja parisuhteessa jää ikävä

Ihminen on siitä mielenkiintoinen eläin, että se haluaa aina sitä, mitä sillä ei ole. Sinkku etsii parisuhdetta kuin kyseessä olisi pelastusrengas, joka pelastaa maailman pauhuilta. Parisuhteessa olevat taas kaipaavat usein sitä omaa aikaa, jota sinkkuna tuntui olevan loputtomasti. Jätetään nyt syrjään se selkein juttu eli rajoittamattomat mahdollisuudet seksuaaliseen kanssakäymiseen kenen tahansa kanssa, vaikka tämä toki koskee enemmän naisia kuin miehiä.

ISKUPAIKAT: Nainen, älä ole ronkeli! Kokeile eri miestyyppejä

YLLÄTY JA KOKEILE ERILAISIA MIESTYYPPEJÄ! Mies on ihminen siinä missä nainenkin. Monesti sinkkunaisilla on tiukat ennakkomääritelmät miehen ulkonäöstä, harrastuksista ja koulutuksesta. Toivemääritelmät sopisivat paremmin autoon kuin elävään ja ajattelevaan olentoon. Nainen! Mitä jos hyppäisit ns. omalta mukavuusalueeltasi pois ja antaisit mahdollisuuden vähän toisenlaisillekin vaihtoehdoille? ALLA  MUUTAMA MIESTYYPPI, JOITA LÖYTYY KAIKISTA YHTEISKUNTALUOKISTA KOULUTUKSELLA TAI ILMAN. Wanna be poikamies Yksi asia tällä

Pari sanaa pokerista

Kannattaa käydä niin kauan aktiivisesti treffeillä ennen kuin löytää sen, jonka kanssa homma toimii. Et voi tietää toisen ihmissuhdehistoriaa ja muita yksityiskohtia, mitkä vaikuttavat vastapuolen kiinnostukseen jatkoa ajatellen. Omallakin kohdallani jokunen on saattanut luulla, että olen ollut aidosti kiinnostunut, vaikka tosiasiassa olen ollut vain kohtelias tai viihdyttänyt itseäni kyseisellä seuralla. Tämä tietysti vaatii hiukan pokeria. Suomalaisille pokeriturnaukset sekä niiden merkitys

Lisenssimuotoinen kasinoteollisuus Suomeen – Suomessa monopoli

Suomessa on rahapeleissä monopoli valtio-omisteisella ja valtion seuraamalla Veikkauksella, joka siis hoitaa niin lotot kuin vedonlyöntipelit sekä nettikasinon Suomessa yksinoikeudella. Ainoa poikkeus sääntöön on Ahvenanmaan itsehallinta-alueella ja Itämeren laivoilla sekä netissä toimiva PAF eli Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys. Tämä monopeli tekee suomalaisille pelaajille noin 1,8 miljardia häviöitä vuodessa ja tilastojen kertomana sen lisäksi suomalaiset pelaavat ulkomaille noin 400-500 miljoonaa joka vuosi. Suomalaiselle

Pelaaminen on väärä tapa suojata omaa sydäntään

Uskaltaako kukaan enää laittaa oikeasti kaikkea peliin? Mikäli takana on kaatuneita suhteita, mustasukkaisuutta, narsismia ja pettämistä. Oletko edelleen rohkea ja lähdet suhteeseen täysillä, vai valitsetko negatiivisten kokemusten myötä ikisinkkuuden. Itseasiassa sinkkuus on tällöin jopa väärä sana, sillä tällöin ei olla etsimässä enää ns. perinteistä elämänkumppania. On vaan ”juttuja” siellä täällä, eikä niistä anneta kasvaa enää syvempiä ihmissuhteita. Pelaamisesta tulee elämäntapa

Miehet ovat esteetikkoja ja huomaavat pukeutumiseen panostavat naiset

Naiset arvostavat miesten ulkoisessa habituksessa eniten miesten SIISTEYTTÄ JA HYGIENIAA ja turn offina koetaan myös ns. SUOMI- ja mainospaidat. Miehet puolestaan arvostavat naisellista pukeutumista ja jossain määrin erottuvuutta. Toisin kuin eläinmaailmassa, niin ihmislajissahan nainen on useimmiten se näyttävämpi ja koreampi osapuoli. NAISTEN PÄÄVIESTIT MIEHILLE OVAT: – Laita päälle puhtaat, ehjät ja istuvat vaatteet– Pese hiukset ja hampaat– Käytä deodoranttia ja

Olisiko sinusta Sugar daddyksi tai Sugar babyksi? Tämä voi olla jollekin sopiva järjestely..

Nyt täytyy sanoa, että olin sen verran nynny etten kirjautunut testimielessä Sugar daddyja ja Sugar babyjä yhdistävälle sivustolle. Minusta on silti hienoa, että etusivulla kerrotaan selkeästi mistä on kyse. Viehättävät ihmiset etsivät luksusta elämäänsä Kyse on sopimusten teosta varakkaiden miesten ja ulkonäkönsä eteen tekevien naisten välillä. Sivuston kokeilun kerrotaan olevan ilmaista ja 79 % löytää käyttäjistä kumppanin. Sivustolla voi kertoa

Olen 55-vuotias mies ja minulla menee hyvin ja pian menee vielä paremmin

Liity 50plussan jäseneksi ja löydä uusi elämänkumppani kypsemmällä iällä. Elän elämäni parasta aikaa, sillä erosin pari vuotta sitten. Olimme yhdessä pitkään vain tottumuksesta ja olimme eläneet erillistä elämää jo vuosia. Lasten pois muuttamisen jälkeen meillä ei ollut muuta yhteistä kuin omaisuus osittain ja tietenkin ystävät, sekä hyvät (ja huonot) muistot. Nyt meistä kumpikin voi tapailla oman tyylisiä ihmisiä ja uusi