Iskupaikat

Pyytäkää tätä komistusta treffeille tekstarilla!

Nyt naiset aktiivista otetta! Tällainen sinkkumies Vilu odottelee parhaillaan teidän tekstareita. Kuvassa numero, mihin tekstata 🙂 Herra liikuskelee parhaillaan Seinäjoella, mutta käsittääkseni asustelee nykyisin Tampereella.   Zekkaa samalla myös Deittisirkuksen sinkkutapahtumat Helsinki, Tampere, Lohja, Turku (DBTL), Jyväskylä, Kuopio, Rovaniemi (ja lisää tulossa)                            

Sinkun loma

Tuskaista pohdintaa. Ei ehkä tipahtanut parhaita päiviä heinäkuun osalta sinkulle. Päiväkodit kun ovat kiinni ja koululaisillekaan ei löydy hoitoa. No nysvätään sitten konttorilla. Mutta loma se koittaa sinkullekin olipa hetki mikä hyvänsä. Mulla on tänä vuonna loma eri aikaan kuin kavereilla. Tai eronneilla on lasten viikot. Osa on työttömänä tai rahat muuten loppu. Mikä sitten on vaihtoehto? Lähteä yksin reissuun.

Miehen iskuvinkit miehille

1. Panosta itseesi. Jos et jaksa käydä urheileen sen verran, että kroppa ei näytä perunalta. Tuskin siihenkään panostat, että löydät sen unelmiesi naisen. Leikkauta hiukset siistiksi. Tuoksu hyvältä.           2. Erotu joukosta. Ei välttämättä kannata näyttää siltä, kuin kaikki muutkin, jotka haluaa löytää naisen. Keksi joku juttu millä naiset pistävät sut merkille massan joukosta. Vaikka värikäs

Rikas, rämä elämä

Olin eilen juoksemassa, juoksin pururadalla piiiiitkää mäkeä ylös. En naama irvessä vaan hymy huulilla. Juoksu kun on kivaa, aurinkokin paistoi.  Sitten aloin oikein kuunnella, mitä kuuluu korvanapeista:

Sinkkuja ON joka lähtöön

Luin tänään Helsingin Uutisten artikkelin naisesta, jolla on kaksi pientä lasta. Kertoi, ettei oikein ole innostusta ja vaikea on päästäkin lähtemään ravintolaan sinkkutapahtumaan. Mietin, että niin miettii moni muukin. Sinkkuja usein lokeroidaan ja mietitään, että sinkku on se villi bilettäjä, joka on viikonloppuisin radalla. Osa toki onkin, ainakin nuoremmista. Ajatusta ruokkivat television lukuisat sinkkurealitysarjat! Tuntuu, että oma äitikin jo miettii,

Karvat ja tissit: Oletko lähest…..

Paljon ovat tällä viikolla puhuttaneet karvat tai niiden puute sekä tissien koko. Millä loppujen lopuksi on oikeasti väliä, kun etsitään kumppania? Tänään Facebookista pisti silmään sekä Komeiksi haukutut ja kauniiksi kehutut sinkut- ryhmän päivitys: Paras lähtökohta kumppanin etsimiseen on usko siihen, että ” minä olen lähestymisen arvoinen” sekä Tyttö sinä olet- kirjan julkaisuun liittyvät asiat. Kirjan kirjoittaja Jenni Pääskysaari haluaa

Miehen toimivin ikä on 38 v?

Tapasin pari viikkoa sitten vanhoja kavereitani tyttöjen illan merkeissä. Yllätys, että keskustelimme miehistä. Ja enimmäkseen niiden puutteesta. Yhdellä daameista ei ollut älypuhelinta, mutta armoton kiinnostus Tinderiä kohtaan. No, minä avasin sovelluksen puhelimestani, omilla tiedoillani, ja annoin hänen swiippailla ruutua elämänsä ilosta. Eilen muistin, että Tinder on kännyssäni. Minun piti poistaa se. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja päätin edes parin miehen verran

Sinkkublogin naiset – Heikkous kummallakin väärät miehet!

Sinkuille.fi sivustolla alkaa uusi palsta, joka kantaa nimeä Emman ja Raisan sinkkublogi. Nämä upeat, mutta henkilöllisyytensä salassa pitävät sinkkunaiset kirjoittavat suoraan omasta elämästään ja tietysti miehistä. Alkuun lyhyet henkilöesittelyt Emma 39v. Ammatti: Sitä sun tätä markkinoinnin parissa Mitä nainen haluaa? Tämä nainen haluaa hauskan, fiksun ja kiltin miehen kanssa perheen Parasta sinkkuudessa: Minulla on mahdollisuus tehdä ihan mitä haluan. P***aa