Minä olen lomaillut. Olettehan tekin? Hellekesän mansikkamargaritat ovat asettuneet tiukasti vyötärölleni, pari päivää uskottelin, että ne ovat niitä kuuluisia nesteitä, mutta nämä eivät hievahdakaan terveellisemmän elämän aloituksen kynnyksellä.

– Ne täytyy hikoilla pois, sanoi E, joka viettänyt kesän tiiviisti kanssani.

sinkkuMuistatteko, kun muutama blogipostaus sitten kerroin tavanneeni E:n. Kerroin ensitreffeistämme ja siitä, että päädyimme heti petiin. Sain paljon kommentteja, joissa ihmiset pohtivat ”saako” ensimmäisen tapaamisen yhteydessä harrastaa seksiä. Mielipiteitä on monia, mutta elän parasta aikaa todistamassa, että ei siitä haittakaan ollut. E on vieläkin läsnä, hän ei pitänyt minua liian helppona. Meillä on myöskin vieläkin mukavaa sängyssä, ne hommat eivät lässähtäneet siihen ensimmäiseen kertaan, vaan parantuvat jatkuvasti. Uskallan myöskin väittää, ettei E käy vapaa-ajallaan vierailemassa muiden naisten sängyissä. Mistäkö tiedän? No, vietämme paljon aikaa yhdessä ja silloin, kun emme ole yhdessä soittelemme ja tekstailemme jatkuvasti. Mutta ehtisihän vaikka pikaisille työpaikan siivouskomeroon? Niin, ainahan aikaa on, jos niin haluaa. Minä tiedän, että hän ei käy vieraissa, koska minä uskon ja luotan häneen. Uskon ja luotan meihin.

 

Luin jostain valtakunnallisesta lehdestä erään psykologin haastattelun siitä, miten pitkistä suhteista eroavat lapsettomat miehet ja naiset löytävät uuden kumppanin, eikä aikaakaan, kun kirkonkellot helähtävät ja raskaustesti näyttää plussaa. Vanhemmalla iällä ei tarvitse pohtia, ei tarvitse enää bailata eikä tarvitse miettiä välivuotta ulkomailla. On ammatit ja kokemuksia. Ainoa, mikä puuttuu on kokemus äidin tai isän ja aviopuolison roolista.

Minulla on takana pitkittynyt teini-ikä, valovoimaiset vuodet tanssilattioilla ja lukuisia reissuja vieraisiin maihin – minulla on myös lapsi. Lapsesta ja kariutuneesta liitosta huolimatta minulla ei ole koskaan ollut omaa ydinperhettä. Vanhempani erosivat, kun olin pieni ja oman lapseni isän kanssa suhde oli kuollut jo siinä vaiheessa, kun lapsi ilmoitti tulostaan. Sinnittelimme, uskottelimme ja toivoimme, että meistä tulisi perhe, mutta ei. Suhteemme ei toiminut ja kun pakkasin omiani ja lapseni tavaroita supermarketista haettuihin banaanilaatikoihin, minulla ei ollut enää odotuksia. Lukuisat pettymykset aiheuttivat syvät haavat, joiden arvet näkyvät edelleen. Erostani on kulunut jo vuosia. Opin elämään kahden hengen perheessä, opin olemaan ainoa vanhempi; ainoa, joka laittaa ruokaa, pesee pyykit, saa palkkaa, vaihtaa vaippaa ja myöhemmin opettaa käymään potalla ja vessassa. Olin ainoa, joka puhalsi, kun lapsella oli pipi ja ainoa, joka lohdutti, kun hän kaipasi isäänsä. Lapsellani on edelleen isä, joka on läsnä kun ehtii. Hoitaa ja rakastaa, silloin kuin ehtii. Muun ajan lapsen perhettä edustaa äiti, minä.

 

E:lläkin on lapsi. Hieman vanhempi kuin omani. Katselin viikonloppuna, kun nuo kaksi pientä ihmettä kävelivät käsi kädessä kauppaan. Nuorempi ihailee vanhempaa, vanhempi tuntee vastuuta nuoremmasta. Illalla luen iltasadun E:n lapselle, sillä E on juuri laittamassa omaani nukkumaan. Aamulla nousen viimeisenä, kaikki muut ovat aamupalapöydässä. E hoivaa, auttaa ja on läsnä. Minä istun pöydän ääreen ja vieritän salaa pari onnenkyyneltä. Tältäkö tuntuu, kun on oma perhe?

 

Olemme tunteneet vasta pari hassua kuukautta. Saanko olla onnellinen? Saanko luottaa? Pelkään, että toiveeni murskataan tai teen typeryyksiä ja pelkään, että kaikesta täydellisyydestä huolimatta en osaa asettua. Mutta aion kokeilla. Haluan heittää hyvästi paitsi kesäkiloille, myös sinkkuelämälle. Aion kokeilla, miltä tuntuu, kun lapsivapaana iltana ei tarvitsekaan suunnata baariin, vaan voin jäädä loikoilemaan sohvalle E:n kainaloon. Ai niin, ne kilot. Ne eivät lähde loikoilulla.

 

Suudelmin,

Vilma

 

P.s. Linnunradan käsikirja sinkuille ei lopeta, vaikka Vilma ei enää sinkuttelekaan. Minulla on parisuhdestatuksesta riippumatta paljon asiaa, joten pysykäähän kuulolla! 🙂