Parisuhde, sinkkuus ja syntyvyyden kääntyminen laskuun ovat tällä hetkellä kuuma peruna; Yksinäisyys lisääntyy, parisuhteen löytyminen on muuttunut suorituskeskeisessä yhteiskunnassa yhä hankalammaksi ja perheitä jää tästä syystä perustamatta. Moni toivoisi löytävänsä kumppanin ja lapsia, mutta onko rima hilattu jo liian ylös?

Match by K tarjoaa matchmaking palvelua, eli saattaa yhteen parisuhdetta etsiviä ihmisiä. Jokainen asiakas tavataan henkilökohtaisesti.

https://www.matchbyk.fi

Deittikulttuurin ulkonäkökeskeisyys on asia, johon Katri Gruner Match by K:sta toivoo muutosta. Ulkonäkökeskeisyys korostuu etenkin Tinderissä, jossa päätös tehdään yleensä pelkästään kuvan perusteella. – Valitettavasti kauniit ja komeat saavat eniten tykkäyksiä Tinderissä. tämä on raadollista, mutta totta. Harvoin se unelmien prinssi- tai prinsessa on omissa mielikuvissa ihan tavallinen, vaan aina yleensä hirveän hyvän näköinen ja muutenkin kaikin puolin ihana. On sitten ihan eri asia, löytyykö koskaan sellaista ihmistä, joka on kaikkea mitä haluaa. Ulkonäkö on jollain tavalla myös ansa.

Ulkonäkö tärkeimmässä roolissa?

Nettideittipalvelut tarjoavat käyttäjälleen kuvaston, josta muiden sinkkujen selaaminen on helppoa. Käytännössä kumppaniehdokkaiden profiileihin voi tutustua milloin tahansa ja profiileiden selaaminen on hyvin koukuttavaa. – Moni asiakkaani on sanonut käyttävänsä Tinderiä, vaikka ei luota siihen potentiaalisen kumppanin löytämisessä yhtään. He käyttävät joskus myös sanaa ”pelaaminen” kuvaamaan toimintaa profiileiden selaamisesta. Tinderin käyttäminen on myös hyvin koukuttavaa psykologisesti, koska se tarjoaa välittömän palautteen omasta markkina-arvosta. Tiedän myös parisuhteessa olevia, jotka käyvät katsomassa vieläkö heille löytyisi ottajia sinkkumarkkinoilla, Gruner kertoo.  

Some- ja tv-ohjelmat eivät aseta paineita pelkästään ihmisille, vaan myös parisuhteille. Koemme paineita itsestämme ja asetamme paineita myös parisuhteelle ja sopivalle kumppanille. Tämä näkyy sopivan kumppanin etsimisessä niin, että vain melko hyvälle ei kannata antaa mahdollisuutta, vaan odotetaan sitä täydellistä. – Uskon itse jalat alta vievään ihastumiseen, mutta yhtä paljon uskon myös siihen, että syttyy ihmiseen hiljalleen. Minusta paras asiakaspalaute on se, kun asiakas kertoo, että lähti treffeille ihmisen kanssa, jolle ei ehkä normaalisti olisi antanut mahdollisuutta ja treffit olivat onnistuneet. Minun tehtäväni on toimia suosittelijana ja katsoa oikean kumppanin etsimistä eri kantilta, kuin asiakkaani.

Perinteisiä arvoja kunnioitetaan parisuhteessa

Vaikka ulkonäkökeskeisyys ja pinnallisuus ovat nykyajan trendi, pitävät perinteiset arvot pintansa. Muuttuvassa ja hektisessä yhteiskunnassa ihmiset kaipaavat parisuhteeseen pysyvyyttä, samanlaista elämänkatsomusta ja kumppanuutta. Luottamus, uskollisuus ja yhdessä tekeminen ovat monelle parisuhteen tärkeimmät kriteerit.
– Halusin tuoda parisuhdetta etsiville ihmisille vaihtoehdon markkinoille. Uskon aitoihin kohtaamisiin niin asiakkaiden kanssa, kuin sitten tietysti treffeillä. Ihmisten pitäisi siirtyä pois kännyköiden äärestä ulkomaailmaan tutustumaan uusiin ihmisiin!

Teksti: Match by K tiedotus

https://www.matchbyk.fi