speed_datingSpeed dating-konsepti keksittiin Los Angelesissa jo vuonna 1998. Ensimmäisen tapahtuman piti Rabbi Yaacov Devo Pete’s Café:ssa Beverly Hillsissä.  Suomessa organisoidusti järjestetty speed dating on ollut siihen nähden vasta hetken. Mikäli speed datingiä järjestetään ns. oikein, niin et voi tietää etukäteen osallistujia ja tapahtumaan osallistutaan anonyymisti. Tämän vuoksi siitä Ei voi luoda esimerkiksi tapahtumaa Facebookiin.
Mikäli osaanottajia on runsaasti, niin mahdolliset ryhmät tehdään iän ja muiden ennakkotietojen perusteella.

Speed datingissä ei tarvitse kertoa oikeaa henkilöllisyyttään, vaan siellä esiinnytään  ns. treffinimellä. Treffinimi voi olla joko pelkkä etu- tai lempinimi tai  keksitty nimi.

Jokainen saa itse päättää kenen kanssa haluaa jatkaa tulevaisuudessa tutustumista ja yhteystiedot saavat vain nämä henkilöt. Onnistunut speed dating on järjestetty siten, ettei muille käy ilmi jos joku jää esim. ilman kiinnostuskontakteja.

Speed dating sopii erinomaisesti suomalaiseen kulttuuriin, koska tutustuminen on ns. kevyesti ohjattua. Paikan päällä jaetaan materiaalit ja kerrotaan ohjeet.

PLUSSAT
– Erittäin edullista siihen nähden, että pääset pienellä rahalla niin monille treffeille
– Vältyt ns. turhilta ahdistelijoilta, koska kontaktitietosi saavat vain sinua kiinnostavat henkilöt
– Näet heti ihmisen oikean olemuksen; tavan puhua, liikkua, ilmaista itseään
– Negatiiviset valittajat ja pervot eivät käy speed datingissä, vaan tyytyvät verkkopalveluihin

MIINUKSET
– Ei järjestetä pienillä paikkakunnilla
– Ensimmäiset speed dating -session treffit voivat jännittää
– Speed datingiä järjestetään myös ns. väärällä tavalla, varo huonoja kopioita

Seuraavat Deittisirkus Speed Datingit järjestetään Helsingissä la 26.4. ja Tampereella pe 16.5. VAIN ENNAKKOVARAUKSET WWW.DEITTISIRKUS.COM

Deittisirkus toimii yhteistyössä www.sinkuille.fi ja Kaikki sinkut tänne Facebook-sivun kanssa.