Ensiksi haluan kiittää luojaani onnellisesta varhaislapsuudestani. Ongelmat isäsuhteessani alkoivat vasta teini-iässä, jolloin isäni valitsi jokailtaiseksi kumppanikseen Ballantines-viskipullon. Alkoholismi on yleinen sairaus ja sen annetaan henkilön lähipiirissä mennä usein liian pitkälle kenenkään puuttumatta siihen. Olin isäni alkoholismin kanssa kanssa avuton ja häpesin hänen juomistaan. En ikinä unohda loukkaavia asioita, mitä isäni on sanonut minulle joko umpihumalassa tai krapulassa. Ne sanat ovat jättäneet henkiset arvet, jotka ovat vaikuttaneet käyttäytymiseeni ja suhteeseeni esimerkiksi miehiin.
Ymmärsin jo nuorena, että hän oli sairas ja onneton ihminen. Siitä huolimatta vaikka alkoholismin ymmärtää sairautena, niin en voi edelleenkään hyväksyä että ihminen valitsee viinapullon omien lastensa tai puolisonsa sijaan.
Kun ensimmäinen lapseni syntyi, niin minun oli pakko katkaista välit isääni. En olisi muuten jaksanut keskittyä omaan elämääni. Taukoa pidin täysin näkemättä ja puhumatta yli 10 vuotta. Sitten kuulin hänen sairastumisestaan ruokatorvensyöpään, niin kutsuin hänet luoksemme. Kesti meille läheisille henkisesti tuskalliset puoli vuotta ja isälleni erityisen tuskalliset fyysiset puoli vuotta. Kotiin – sairaalaan – toiseen sairaalaan – vuodeosastolle – kotiin – sairaalaan. Aina emme edes saaneet tietoa siirroista ja kotisairaanhoitajat vaihtuivat vailla hoitotietoja. Samaan aikaan toinen poikani oli alle vuoden vanha. On sanomattakin selvää, että tämä oli rankkaa aikaa.
Lopulta koitti hetki, jolloin meidän oli siskoni kanssa tehtävä päätös. Isämme ollessa ymmärryksessä ja tajuissaan hengityskoneessa, lääkäri kysyi meiltä, että otetaanko johto pois seinästä ja ymmärrämmekö mitä se tarkoittaa. Isämme nyökytti ja me päätimme lopettaa tuskan. Seuraavassa vaiheessa hän tukehtui silmiemme alla. Koin tästä huonoa omaa tuntoa, koska olin toivonut hänelle nuoruudessani tuskallista loppua. Tapahtuneesta on nyt noin viisi vuotta.
Vanhemmilla on vastuu siitä minkälaisen naisen ja miehen mallin antavat lapsilleen. Nämä mallit vaikuttavat voimakkaasti myös parinvalintaan. Lapset saattavat omaksua mallit sellaisenaan tai pyrkiä aivan vastakkaisiin ratkaisuihin. Esimerkiksi ensimmäisessä avioliitossani pyrin täysin vastakkaiseen ihmistyypin valintaan mitä isäni oli. Ex-mieheni oli minulle jopa liiankin hyvä ja parempaa isää en osaisi vanhimmalle pojalleni kuvitella. Hain parisuhteelta pääasiassa turvaa ja omaa perhettä jo aikaisessa vaiheessa todennäköisesti paljon huonon isäsuhteeni vuoksi. Myöhemmin ymmärsin, että valitsemani puoliso ei vastannut kuitenkaan todellisen minäni tarpeita parisuhteessa.
Puolisossani pitää olla niitäkin piirteitä mitä myös edesmennyt isäni edusti. Isässäni oli paljon hyvääkin, hyvät puolet näyttäytyivät usein kuitenkin vain perheen ulkopuolella. Olen iloinen, että nykyinen puolisoni näki myös millainen omalaatuinen isäni oli vielä heikkokuntoisenakin. Se on antanut hänelle varmasti ymmärrystä liittyen tyyliini toimia ja tehdä päätöksiä, sekä siihen että tietynlainen riippumattomuuden tarve säilyy minussa aina.
Hyvä isä tai äiti antaa lapselleen sellaiset lähtökohdat, että hänellä on henkinen vapaus tehdä päätös omasta puolisostaan ja parisuhteestaan ilman traumaattisen isä- tai äitisuhteen vaikutuksia. Hakematta turvaa, hyväksyntää tai esimerkiksi kostoa suhteessaan naisiin tai miehiin.
Tätä on syytä pohtia niin vanhemman kuin lapsen roolissa. Voisiko epäonnistuneet suhteet johtua siitä, että lapsuuden negatiiviset kokemukset perhepiirissä ovat jättäneet jälkeensä käsittelemättömiä asioita. Nämä asiat johtavat siihen, että et välttämättä kykene muodostamaan toimivaa parisuhdetta.
Kuulutan jokaisen vastuuta valita itselleen sellainen puoliso, joka on hyväksi hänelle itselleen ja mahdollisille yhteisille tai jo olemassa oleville lapsille.
Deittikuningatar
Anna Uusiheimala
Ei kommentteja!
Artikkelille ei ole vielä jätetty kommentteja, ole ensimmäinen!