jmh28-vuotias Jani on harrastanut teatteria jo 14-vuotiaasta asti ja on myöhemmin myös opiskellut kyseistä alaa. Kotikaupunkinaan hän pitää Tamperetta, vaikka on syntyjään Mäntsälästä ja asuu nyt Kokkolassa.

Jani kertoo:
”Tampereella näyttelin Tukkateatterissa ja improvisaatioteatteri Harhaliikkeessä. Tykkään kokkailla enimmäkseen kasvisruokaa, mutta syön kyllä lihaa. Täytyy mainita, että grilliruoka, pihvit, purilaiset sekä kebab maistuvat yhtälailla, riippuu ihan tilanteesta.
Oma bravuurini on kasvislasagne, johon tulee kesäkurpitsaa, paprikaa, (jalapeno täytteisiä) oliiveja, kikherneitä, fetajuustoa ja maistettu ruokakerma(yleensä 3juustoa). Njam! Olen myös chili-friikki ja pidän tulisen ruuan yms. syömisestä
Ihmisissä arvostan rehellisyyttä, avoimuutta ja sosiaalisuutta. Intohimoa täytyy elämässä olla, jokin päämäärää joka saa sinut ylös aamuisin sängystä. Itse tunnistan itsessäni romantiikkoa ja herkkyyttä jotka toivottavasti eivät ole sinulle vieraita käsitteitä.”
Jani pitää kaikenlaisesta musiikista, mutta mainitsee lempibändeikseen seuraavat kokoonpanot: Metallica, Black Label Society, Nickelbacki, Lynyrd Skynyrd, Viikate ja Timo Rautiainen(&Trio Niskalaukaus).
Janin harrastuksiin kuuluvat myös elokuvat, konsertit, näyttelyt, tv-sarjat, lukeminen ja musiikin kuuntelu. Kuntoa hän pitää yllä lenkkeilemällä.
”SINUN ei tarvitse olla näyttelijä, laulaja tms. Minulle riittää että ymmärrät sitä ja olet siitä edes kiinnostunut, ettei sinua tarvitse väkisin raahata teatteriin katsomaan näytelmää tai baariin kuuntelemaan livebändiä.
Oletko rehellinen, huumorintajuinen, jalat-maassa-oleva tyyppi jolla on tulevaisuuden suhteen jokin intohimo tai päämäärä? Kiinnostaako teatteri, live-musiikin kuuntelu, yhdessä olo sekä ulkona käyminen? Tunnet olevasi sosiaalinen ja tulet ihmisten kanssa toimeen etkä vierasta kahden keskeisiä ruoka ja/tai oleskelu hetkiä? ”
Naisen suhteen ei ole varsinaisia määreitä, kunhan on lyhyempi kuin minä (177cm) ja sopusuhtainen vartaloltaan. Pieni pyöreys ei haittaa eikä sekään jos on pieni/laiha. Asenne ja olemus ovat minulle tärkeitä. Lävistykset ja tatuoinnit on jees, läväreiden suhteen mielummin enemmän ihmistä kuin metallia. Itselläni on kaksi tatuointia eikä ollenkaan läväreitä(neulakammo).
En etsi yhdenyön juttuja enkä hengailu kaveria enkä fuck buddyä….
Tahdon itselleni seuraa tosi tarkoituksella. Treffeille, tyttöystäväksi, seurustelua….. Tärkeää on että haluat olla juuri sinä, oma itsesi ja haluat olla minun kanssani.
Mikäli kiinnostuit, niin lähetä viesti Janille alla olevan lomakkeen välityksellä.