Tällä viikolla kyynelkanavani aukaisi Deittikuningatar Annan kirjoittama artikkeli hänen omasta isäsuhteestaan. Elämän varrella tapahtuneet vastoinkäymiset kasvattavat meitä ihmisinä, jos pystymme käsittelemään vaikeitakin asioita. Minun vanhempani erosivat kun olin n. 18vuotias. Tämä kokemus oli minun kohdallani kaikkein rankin. Voin kuitenkin sanoa, että jotain hyvää kokemuksestani jäi käteeni. Opin tajuamaan sen, että toisten ihmisten valinnat voivat olla oikein, vaikka se tuntuisi minusta pahalta. Elämässä on jatkettava eteenpäin.
Tällä hetkellä koettelen itsekuriani liittyen painonhallintaan. Käyn kahden viikon välein valmentajani luona punnituksessa, liittyen Cambridge-dieettiini. Valmentajani on siis auttanut minua laihtumaan jo 17,8kg kymmenessä viikossa. Cambridge aloitettiin kohdallani ykköstasosta, eli söin ainoastaan tällöin Cambridgen tuotteita mm. pirtelöä, keittoa yms. Alussa painon pudotus oli nopeaa, sillä ensimmäisellä tasolla söin päivässä vain n. 650kcal (puolikkaassa suklaalevyssä voi olla jo tämän verran kaloreita). Tämän tyyppinen ruokavalio aiheuttaa ketoositilan. Tällä hetkellä olen tasolla kaksi, joka pudottaa painoa vieläkin ja saan jo syödä muutakin kuin Cambridge ruokaa. Cambridge ei ole ainoastaan dieetti (jonka jälkeen kilot tulevat helposti takaisin) vaan koko elämän mittainen matka. Tämän avulla opin tulevaisuudessa syömään oikein. Valmentaja on elämässäni mukana vielä Cambridgen jälkeenkin. Kiitän onneani, että löysin tämän tavan laihtua, sillä useimmat yritykset ovat menneet mönkään. Suosittelen Cambridgea, jos haluat saada kilot kuriin!
Olin eilen valmentajani luona punnituksessa ja ostamassa seuraavien viikkojen pussiruuat. Aloimme keskustella ylipainoon ja sukulaisiin liittyvistä asioista. Keskusteluissamme kävi ilmi, että ihmiset sanovat usein sukulaistensa olevan hieman ylipainoisia ja että se olisi mahdollisesti geneettisesti periytyvää. Onko totuus kuitenkin se, että ruokailutottumukset siirtyvät sukupolvelta toiselle.
Älkää syökö syksyn synkkyyteen 🙂
Ihanaa viikonloppua,
Rakkain terveisin
Deittiprinsessa Jenni
Nimi: Jenni
Asuu: Järvenpäässä
Ikä: 21 v
Sivilisääty: Seurustelee
Horoskooppi: Vesimies
Lempiruoka ja juoma: Pinaattikeitto ja maito
Parasta elämässä on: Ihmiset
Tylsintä elämässä on: Ankeus
Motto: Aika parantaa haavat
Ei kommentteja!
Artikkelille ei ole vielä jätetty kommentteja, ole ensimmäinen!