Avainsana "love"

Seinäjoen sinkuilla on kysyntää

Seinäjoella asuu 12 643 henkilöä yksin Suomen Tilastotietokeskuksen tuoreimman tiedon mukaan, suuri osa heistä on sinkkuja. Lisäksi tilastoon on otettava huomioon esimerkiksi yhden vanhemman perheet, joista myös osa etsii itselleen sopivaa kumppania. Heitä Seinäjoella on tilastojen mukaan noin 1900. Tilastotiedot perustuvat vuoden 2016 lukemiin. Deittisirkus LOVE BILEET ensi kertaa Seinäjoelle tänä perjantaina! Lue tapahtumasta lisää täältä Deittisirkus yhdistää ihmisiä ympäri

Tunnistatko itseäsi näistä ihannekumppanin toiveista?

Pyysimme viime viikolla Deittisirkuksen Originaaliin speed datingiin jo paikkansa varanneiden henkilöiden kertomaan meille toiveitaan mahdollisten deittikumppaniensa osalta. Tässä muutamia naisten ja miesten toiveita; Naisen toive Toivoisin tapaavani n. 36-50 vuotiaita miehiä ja että miehellä olisi ennestään omia lapsia, niin kuin minullakin. Kouluttautuneisuus ja pääkaupunkiseudulla asuminen on plussaa, koska itsekin asun Helsingissä. Minua miellyttää myös, erityisesti pitkät, itsestään huoltapitäviä ja aktiiviset

Sinkkujen määrä Kokkolassa on…

Kokkolan sinkut saman katon alle juhlimaan nyt perjantaina (19.5.2017) Kokkolassa on 7583 yhden hengen taloutta, joista suuri osa on sinkkuja. Miesten määrä tästä on 3 386 ja naisten määrä on 4 197. Asumisen muoto ei kuitenkaan aina paljasta parisuhdestatusta. Esimerkiksi on otettava huomioon sinkkuvanhemmat. Perheitä, joissa äiti asuu lasten kanssa on Kokkolassa 1 055 ja perheitä joissa isä asuu lasten kanssa on puolestaan

Tuletko Tampereelle vai Helsinkiin?

Deittisirkus Originaali speed dating Helsingissä la 10.6. ja Tampereella la 17.6. HELSINKI LA 10.6.2017 – Huomioitavaa uusi osoite: Ravintola Presto (Eteläesplanadi 14, 00130 Helsinki) – Mukaan mahtuu n. 60 pikadeittaajaa – Jaamme ilmoittautuneet kahteen ryhmään Varaa paikkasi Helsinkiin täältä (vain ennakkovaraus)       TAMPERE LA 17.6.2017 – Teerenpelin Teeren kellari on kiinni heinäkuun, joten kannattaa lähteä kesäkuussa treffeille –

Seinäjoella Deittisirkus LOVE BILEET pe 2.6. (Ravintola Karma)

Deittisirkus LOVE BILEET Seinäjoella pe 2.6.2017 Ravintola Karma Ohjelma Sokkotreffit lennosta klo 22.00-00.30 (sokkoparin löytäneille yllätys) POP UP SPEED DATING n. 01.00 (ilmoittautuminen paikan päällä) www.deittisirkus.fi Illan aikana arvotaan mm. lahjakortit www.beautypopup.fi:n verkkokauppaan ja alkuillasta jaamme heidän tuotteitaan. JAOSSA VIKING LINE -RISTEILYJÄ PIKADEITTAAJILLE.   Ravintola Karma Kauppatori 3 60100 Seinäjoki        

Lue yhdistetyistä sydämistä

Pyysimme pari viikkoa sitten uutiskirjeessämme onnistumistarinoita, eli kuinka Deittisirkus on onnistunut yhdistämään kaksi ihmistä toisilleen tapahtumiensa välityksellä. Pienenä haasteena tässä oli tietysti se, että jakelulistamme elää jatkuvasti siltä osin, että ”pariutuneet” poistavat itsensä uutiskirjelistaltamme. Onneksi kannatusjäseniäkin näköjään oli postituksemme piirissä;

Kokkolan Callessa Deittisirkus LOVE BILEET pe 19.5.

Deittisirkus LOVE BILEET Kokkolassa pe 19.5. Calle Nightclub Ohjelma Sokkotreffit lennosta n. klo 23.00-00.30 (sokkoparin löytäneille kuplivat yllätykset) POP UP -SPEED DATING n. klo 01.00 (ilmoittautuminen paikan päällä) Alkuillasta jaossa Beauty Pop Up:in tuotteita. Lisäksi arvotaan paikan päällä lahjakortit www.beautypopup.fi:n verkkokauppaan. Jaossa VIKING LINE -risteilyjä pikadeittaajille. www.deittisirkus.fi     Calle Nightclub Kauppatori 4 67100 Kokkola      

Hämeenlinnan Pilkkeessä Deittisirkus LOVE BILEET/RADALLE.com Pre-Party ke 24.5.

Deittisirkus LOVE BILEET/RADALLE.com Pre-Party! Yökerho Pilke, keskiviikko 24.5.2017 (Helatorstai 25.5.2017) Love Bileisiin EI ennakkovarauksia Ohjelma Sokkotreffit lennosta n. klo 22.00-23.30 (Kuplivaa sokkopareille) POP UP- SPEED DATING n. klo 24.00 (Ilmoittautuminen paikan päällä) www.deittisirkus.fi Illan aikana arvotaan mm. lahjakortit www.beautypopup.fi:n verkkokauppaan ja jaossa VIKING LINE-risteilyjä pikadeittaajille RADALLE.com Pre-Party! Haluatko Babeksi? Hae Babeksi paikan päällä Pilkkeessä! Seuraavana päivänä, Helatorstaina (25.5.) RADALLE.com:in Ahveniston

Järvenpää, Korona – Deittisirkus LOVE BILEET la 22.4.

Deittisirkus LOVE BILEET Järvenpään Koronassa la 22.4.2017 Love Bileisiin Ei ennakkovarauksia Ohjelma Sokkotreffit lennosta klo 22.00-23.30 (sokkoparin löytäneille kuplivaa) POP UP -SPEED DATING Noin klo 24.00 (ilmoittautuminen paikan päällä) www.deittisirkus.fi Illan aikana arvotaan mm. lahjakortit www.beautypopup.fi:n verkkokauppaan. Lisäksi jaossa on VIKING LINE-risteilyjä pikadeittaajille. Alkuillasta jaossa myös Beauty Pop Up:in tuotteita!   Korona Rantakatu 5 04400 Järvenpää      

Helsinki ja Tampere toukokuussa! Deittisirkus Originaali speed dating (vain ennakkovaraus)

Sinkkujen suosima Deittisirkus Originaali speed dating toukokuussa HELSINGISSÄ JA TAMPEREELLA   Helsingin Amarillon yläkerrassa la 6.5.2017 – Helsingissä jaamme ilmoittautuneet kahteen ryhmään – Deiteille mahtuu n. 60 pikadeittaajaa – Suosittelemme varaamaan paikan ajoissa VARAA PAIKKASI HELSINKIIN TÄSTÄ   Tampereen Teerenpelin Teeren kellarissa la 13.5.2017 – Suosittelemme varaamaan paikan ajoissa VARAA PAIKKASI TAMPEREELLE TÄSTÄ     Seuraa tähän iltaan tai loppuelämäksi