Avainsana "narsisiti"

Parinvalinta äidin tai isän roolissa

Ensiksi haluan kiittää luojaani onnellisesta varhaislapsuudestani. Ongelmat isäsuhteessani alkoivat vasta teini-iässä, jolloin isäni valitsi jokailtaiseksi kumppanikseen Ballantines-viskipullon. Alkoholismi on yleinen sairaus ja sen annetaan henkilön lähipiirissä mennä usein liian pitkälle kenenkään puuttumatta siihen. Olin isäni alkoholismin kanssa kanssa avuton ja häpesin hänen juomistaan. En ikinä unohda loukkaavia asioita, mitä isäni on sanonut minulle joko umpihumalassa tai krapulassa. Ne sanat ovat

Sähköinen kaukosuhde soututapahtumasta

(Tarinassa nimi ja paikkakunnat ovat keksittyjä, tarina on todellinen) Tiina on nelikymppinen nainen, joka on juuri eronnut yli 20 vuoden avioliitostaan. Hänellä on kolme lasta, joista nuorin on 14-vuotias. Hän eli narsistisen aviomiehensä kanssa pitkään periaatteella eroa en ota, mutta meillä ei ole mitään yhteistä elämää. Seksiä oli, mutta hän ei ollut siinä läsnä, sillä kiinnostus omahyväiseen puolisoon oli lopahtanut