Avainsana "ensivaikutelma"
Olen aina nauranut, että mulla ei ole henkilökohtaisesti mitään tiettyä ”miesmakua”. Mielenkiinto lähinnä herää kokonaisuudesta. Tosin laihaa miestä en voisi kuvitella rinnalleni (onpa ikävä sanoa noin, mutta kaikilla on omat mieltymyksensä). Niin naisilla kuin miehillä on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa ulkonäköönsä liittyviin asioihin. Ulkonäköön heijastuvat niin elämäntavat, hygienia, (hius)tyyli ja kosmetiikka. Paljolti tyyli on kuitenkin se, millä teet ensivaikutelman toisiin ihmisiin
Tissit jakavat mielipiteitä. Kirjoittaessani naisena, ettei tissien koolla ole merkitystä miesmarkkinoilla, niin osa naisista on aivan eri mieltä. On totta, että isot tissit kiinnittävät miesten huomion. Isot tissit ovat harvemmin kuitenkaan syy rakastua naiseen. On naisia, jotka haluavat kiinnittää miesten huomion nimenomaan tissien avulla, eikä siinä ole mitään pahaa.
Olin eilen Some Awardseissa, jossa palkittiin Suomen kovimmat somettajat. Ihmiset rakastuvat, ihastuvat ja vihastuvat nykyisin somen välityksellä. Näin tapahtuu myös ”Kaikki sinkut tänne” fb-sivulla päivittäin. Somessa et ole verta ja lihaa, vaan kuvia ja tekstejä. Kuvien ja tekstien avulla välittyy se mielikuva, minkä itse luot itsestäsi, eli siihen kannattaa vähän panostaakin. Miltä Fb-profiilisi näyttää ulkopuolisen silmin? Antaako se ulospäin sellaisen
Vuoden viimeiset speed datingit lähestyvät! Vinkit pätevät myös muissa uusissa ja nopeissa kohtaamisissa. 1. Näytä hyvälle ja ystävälliselle! Istu ryhdikkäästi. Pukeutumisessa rento ”smart casual” toimii mielestäni hyvin ja jos on tarkoitus jäädä hippaamaan deittejen jälkeen, niin pukeudu mieluummin yli kuin ali. Verkkarit ja college-paidat kannattaa jättää kotiin, muuten rennot ja siistit vaatteet… Kyse on aina ensivaikutelman tekemisestä, eli jo ennen
Miehillä voi olla aluksi naisten kanssa haastavaa, varsinkin jos ei ole ennestään deittailukokemusta. Myös avioliiton jälkeen paluu sinkkumarkkinoille voi olla hämmentävää. Mies on aiemmin tottunut toimimaan ns. ajattelematta, koska toinen osapuoli on tuntenut ja tietänyt hänen toimintatapansa. Speed datingin jälkeen olen usein keskustellut naisten ja miesten kanssa deittailun alkumetreistä. Tässä kuusi kohtaa, mihin jutun ei tarvitse kosahtaa! Kuinka naiset kokevat