Ihminen on siitä mielenkiintoinen eläin, että se haluaa aina sitä, mitä sillä ei ole. Sinkku etsii parisuhdetta kuin
kyseessä olisi pelastusrengas, joka pelastaa maailman pauhuilta. Parisuhteessa olevat taas kaipaavat usein sitä
omaa aikaa, jota sinkkuna tuntui olevan loputtomasti.
Jätetään nyt syrjään se selkein juttu eli rajoittamattomat mahdollisuudet seksuaaliseen kanssakäymiseen
kenen tahansa kanssa, vaikka tämä toki koskee enemmän naisia kuin miehiä. Monien miesten kohdalla kun
jatkuva mahdollisuus seksiin taitaa kuitenkin olla varmempi vaihtoehto kuin lupa iskeä baarista mukaan kenet
tahansa…

Täysi kontrolli leffavalikoimasta

Arki ei aina ole juhlaa parisuhteessakaan, varsinkin kun joutuu tekemään kompromisseja päivästä toiseen. Yksi
toistuvimmista tapauksista on illan leffatarjonnan valitseminen. On nimittäin hyvinkin mahdollista, että
sinkkumarkkinoilta on löytynyt muuten upea yksilö parinmuodostusta varten, mutta leffamaku on tasoa
”parhaat hampparit saa Hesestä”.
Täysi kontrolli leffavalikoimasta on yksi niistä eduista, joista kannattaa nauttia sinkkuna ollessaan kuin viimeistä
päivää. Laita suosikkimykkäelokuvasi pyörimään maratonilla, katsele kaikkien aikojen klassikkoleffoja tai pistä
vielä kerran tulille ne suosikkipätkät, jotka saavat aina kyyneleet silmiisi.
Jos leffamakusi ei ole aivan valtavirtaa, niin todennäköisesti tuleva kumppani ei sitä jaa – tai vaikka olisikin, niin
eiköhän sinkkubingosta osu kohdalle joku käsittämättömien ranskalaisten taide-elokuvien ylin ystävä…

Hallittu riskinotto omilla rahoilla

Parisuhteessa saattaa hyvinkin käydä niin ikävästi, että oma pankkitili vaihtuu pariskunnan yhteisiin varoihin.
Jos mukaan on tarttunut äveriäämpi partneri, niin asia on tietysti kunnossa, mutta normaalituloilla tilanne voi
aiheuttaa ongelmia. Silloin tällöin eteen nimittäin osuus sijoitustilaisuus, kuten tavallista parempi casino bonus,
jota ei yksinkertaisesti haluaisi jättää välistä.
Hallittu riskinotto omilla rahoilla on hankalaa, jos puoliso pitelee kukkaronnyöreistä tiukasti kiinni. Lisäksi
ongelmia voi aiheuttaa se, mitkä sijoitukset koetaan tärkeiksi. Toiselle paras sijoituskohde on uusinta muotia
oleva kukkamekko, toinen taas laittaisi rahat mieluummin uuteen laajakuvatelkkariin. Sinkkuna omat rahansa
saa heittää kankkulan kaivoon täysin vapaasti, jos siltä tuntuu!

Henkilökohtaisen hygienian laiminlyönti

Kukaan ei voi aina olla parhaimmillaan, mutta parisuhteessa tunnutaan olettavan, että molemmat pitävät edes
auttavasti huolta henkilökohtaisesta hygieniastaan. Harva kumppani katsoo hyvällä, kun toinen painaa jo toista
viikkoa vanhoissa kalsareissa, eikä suihkuakaan ole käytetty kuukauteen. Sinkkuna tästä ei ole mitään muuta
haittaa kuin se, että uhka parisuhdetilanteen muuttumisesta on aika olematon.
Naisten kannalta varsinkin parisuhteen ensimmäiset kuukaudet ovat hankalia myös siksi, että seksikkyys olisi hyvä säilyttää vielä hetken verran ennen kaiken vääjäämättömään arkistumiseen sortumista. Stringit ja silkkiset

polvisukat on siis pakko valita sen sijaan, että vetäisi ylle lievästi reikäisen Halinalle-suosikkiyöpaitansa, jolla on ikää vasta vuosikymmen tai kaksi.

Illallinen yhdelle, kiitos

Oletko ikinä ollut parisuhteessa, jossa toinen osapuoli ei suostu syömään… mitään? Emme nyt puhu
syömishäiriöstä vaan siitä, että ihminen ei yksinkertaisesti pidä kuin parista ruokalajista, joita sille on lapsesta
asti syötetty. Ei kalaa, ei salaattia, ei keltaista ruokaa, ei muusseja, ei kastiketta… erilaisia kriteerejä tuntuu
ruokailun suhteen löytyvän aina pelkkään peruna + ketsuppi -dieettiin asti.
Nykypäivänä oman ongelmansa tuovat myös jatkuvasti suositummat vegetarisimi ja vegaanius. Jokainen
ruokalaji on pohdittava erikseen kahteen kertaan, mikäli pariskunnan toinen osapuoli haluaa edelleen
napostella nassuunsa possuja, kanoja ja lehmiä. Illallinen yhdelle on huomattavasti helpompi juttu: ei muuta
kuin suosikkipizzerian numero valintaan ja höyryävä herkku on hetkessä ovella.

Kavereiden näkeminen juuri silloin kun huvittaa

On keskiviikko, ja kaljahammasta kolottaa. Pari hyvää kaveria on huomenna vapaalla, joten tänään olisi loistava
päivä käydä parilla drinkillä tai pelata hieman biljardia lähipubissa.
Kuulostaa hyvältä ja tekisi mieli lähteä, mutta onnistuuko se? Tuliko maanantaina puhuttua sivu suun ja
luvattua romanttinen tv-ilta keskiviikoksi? Kaipaako kumppani huolenpitoa ja seuraa? Kaikkien tähtien on
oltava kohdallaan, jotta improvisoitu illanvietto kavereiden kanssa onnistuu huolettomasti.
Tilanne on tuttu jokaiselle parisuhteessa olleelle. Sinkkuna valinta on kuitenkin selvä – ei muuta kuin housut
jalkaan tai mekko päälle ja baanalle. Niin ja tietysti sinkuilla on aina mahdollisuus osallistua sinkkutapahtumiin ja bileisiin, joista ilmoitamme aina sivustollamme hyvissä ajoin!