Olin Lapualla viime viikonloppuna seuraamassa ja talkoilemassa RADALLE.com:in driftingin merkeissä. Täytyy sanoa, että tämän talkoo-kokemuksen jälkeen Deittisirkuksen originaalit speed datingit ja Love Bileet on ihan piece of cake järjestelyjen kannalta, vaikka hauskaakin riitti tyyliin kuuluvalla tavalla.

Jos sulla tulee ikinä mahdollisuus päästä hyvän drifting-kuskin kyytiin, niin kannattaa ehdottomasti kokeilla. Sarjassamme parasta mitä voi tehdä housut jalassa. Kunhan muistat kypärän ja 4-pisteturvavyön…

anna_jukkaRadalle pääsin harjoituskierroksilla THE Jukka Kilpisen kyytiin ja se tunne että auto on samaan aikaan loistavassa hallinnassa yhdistettynä täysin hallitsemattomaan heittelehtyyn on mahtavaa! Jukastahan tuli tämän jälkeen mun ehdoton suosikkikuski.

Drifting-kulttuurissa myös Suomessa on ihan älyttömiä superstaroja myös kansainvälisesti. kuten Black Smoke.

Black Smokella on facesssa esimerkiksi 140 542 tykkääjää ja tapahtumassa oli paljon kannattajia, jotka tunnisti fani-paidoista ja -lippiksistä.

Ihmiset kohtaavat ja viettävät aikaa kyseisissä kisoja seuraten ja kuulin myös yhden autenttisen Love storyn henkilöltä suoraan radalle.comin tapahtumasta.

Tiinan ja Kallen tarina (Nimet muutettu)

Radalle.com LOVE STORIES

”Kallen kanssa tavattiin Radalle.com juhannuksena 2015. Moikattiin ja vaihdettiin muutama sana, tosin molemmat oli sillä hetkellä tahoillamme varatut ja se jäi sitten siihen, kunnes elokuun lopulla satuimme facessa samassa ryhmässä ottamaan kantaa kyselyyn ja sitten ruvettiin viestittelemään. Kalle kysyi, että olinkos Kemoralla, kun oot niin tutun näkönen? Vastasin että joo ja seuraavaksi mietittiin, että mentäiskö Lapualle Apsille kahville ja siellähän sitte riitti meillä juteltavaa ja nää Radallecomi ajot siinä ohessa. Kalle tuumasi, että on ettinyt naista, joka innostuu moottoriurheilusta ja itse taas olin etsinyt miestä, joka ymmärtää, että kun nykästään käyntiin vaikka drift-auto, niin tämä nainen hyrisee siitä. Sen jälkeen ollaan tässä vuoden aikana mitä ollaan seurusteltu, niin käyty autonäyttelyissä ja radalle.com porukassa ollaa staffilaisina ja suhde toimii.”

Seuraava setti RADALLE.com Racing Finals Botniaring järjestetään Jurvassa la 17.9.
Kannattaa siis tulla paikan päälle ihmettelemään meininkiä niin konkarit kuin uudet ihmiset!

https://www.facebook.com/events/1069822756443910/

Rakkautta,
Deittikuningatar
Anna Uusiheimala
www.deittisirkus.fi

PS. Itsekin tulen paikan päälle, mikäli ehdin perjantain Deittisirkuksen Kuopion Puikkarin Love Bileistä.
– Woman got to do, what woman got to do.

Kuvateksti: Voittajien on hyvä hymyillä #lapua #drifting #radallecom #autokeskus

drifting_lapua_voittajat_laajakuva

Sinkku-lukijoissa on varmasti myös sellaisia henkilöitä, joille drifting on tuntematon käsite tai on muuta mielenkiintoa tietää driftingin alkuperästä. Tässä siis pieni info liittyen driftingiin ja sen historiaan.

DRIFTING

Drifting on Japanissa alkunsa saanut autoharrastuksen muoto. Driftingin idea on ajaa sivuluisussa mahdollisimman suuressa kulmassa koko radan leveyttä hyödyntäen niin suurella nopeudella kuin mahdollista. Suomessa driftingissä on kilpailtu vuodesta 2006.

Japanilainen kilpa-kuljettaja Kunimitsu Takahashi omasi 70-luvulla todella aggressiivisen ajotavan, jossa hän pyrki viemään auton ylikovaa mutkaan, joka puolestaan johti yliohjautumiseen minkä Takahashi piti yllä mutkan ajan. Takahashin suoritteiden innoittamana Japanin mutkaisilla vuoristoteillä ajetut laittomat Touge-kilpailut alkoivat matkia kyseistä ajotapaa. Tuolloin driftingiä ei kuitenkaan pidetty itsenäisenä kilpailulajina. Nykymuodossa tunnetuksi kilpailulajiksi drifting muodostui vasta 2000-luvulla, kun Japanin ensimmäinen D1GP järjestettiin vuonna 2001. Tätä ennen kilpailut olivat keskittyneet yksilösuoritteisiin, kun D1GP toi mukaan pariajofinaalit, tandem-vaiheen. Samalla myös tuomarointiin kirjoitettiin selkeät kriteerit ja lajia voitiin alkaa pitämään vakavasti otettavana moottoriurheilun muotona. Lajina drifting rantautui Suomeen vuonna 2006. Vuonna 2011 AKK Motorsport tunnusti lajin virallisesti myöntämällä sille trophy-arvon. Vuodesta 2011 laji on omannut SM-arvon.
(Lähde Wikipedia)

radalle1 radalle2 radalle3 vikingboatpizzakebab