Keskustelin erään sinkkutapahtumani yhteydessä mukavan kolmekymppisen sinkkumiehen kanssa hänen ihannenaisestaan. Hän sanoi, ettei voi oikein määrittää muita kriteereitä kuin sen, ettei nainen woman-593141_640olisi liian kova. Ettei tarvitsisi väitellä joka ikisestä asiasta ja nainen saisi olla femiininen ja pehmeä nainen, eikä ”mies”.

Siten, että naisen seurassa olisi hyvä olla, tuntien itsensä hyväksytyksi.  Tämä samainen mies kertoi myös seurustelleen ulkomaalaisperäisen naisen kanssa ja hän piti tätä yleistäen parempana kokemuksena kun seurustellessaan suomalaisen naisen kanssa.

Olen aiemmin kirjoittanut sinkkumiesten ongelmista liittyen esimerkiksi ujouteen. Mutta onko suomalaisten sinkkunaisten suurin ongelma kyynisyys, kovuus ja pohjattomat vaatimukset? Tunnistan parisuhteessa itsessänikin näitä ”kovia” piirteitä. Vaadin töiden jakoa ja kiihkeitä mielipidekeskusteluja. Toisin, kun vaikka äitini joka rakastaa rauhallista ja tasaista elämää ilman jyrkkiä ala- tai ylämäkiä.

Onko kyseessä naisten sukupolvien välinen ero vai luonnekysymys?

Naiset tosiaan voivat olla nykyisin vaativampia kumppaneitaan kohtaan kuin vuosikymmeniä sitten. Vaaditaan pituutta, ulkonäköä, ammattia, lompakkoa, muodikkuutta, tuoksua, ryhtiä, huumoria, keskustelutaitoa ja itsevarmuutta. Hei ihan oikeasti, ei miehen tarvitse olla näitä kaikkea.

Mieti mikä on sinulle oikeasti tärkeää parisuhteessa pitkässä juoksussa? Itselleni tärkeintä on samat kiinnostuksen kohteet ja tätä kautta myös arvomaailma. Edellä mainituista syntyy yhteinen ymmärrys yhteiseen elämään ja asioiden hoitamiseen arjen keskellä ja välillä juhlankin.

Nainen, mikä sinulle on tärkeintä miehessä ja jos vastaat itsevarmuus, niin entä sen jälkeen?

 

Deittikuningatar Anna Uusiheimala
www.deittisirkus.fi

10477346_10152661117947530_3070982077176335587_n