Olen kokeillut useita eri tapoja siihen, kuinka ihmiset vaihtavat yhteystietojaan Deittisirkus-tapahtumissa. Nyt kerron, miksi se tehdään kuten se tehdään, eli speed dating-osallistujat tekevät sen itse välittömästi deittien päätyttyä kontaktikupongeilla. VARAA RISTEILY 11.3.2023 Viking Grace (Menossa mukana Deittisirkuksen lisäksi mm. Michael Monroe)

Anna Uusiheimala/Deittisirksu

3 syytä, miksi deittaajat itse antavat välittömästi yhteystietonsa kiinnostuksensa kohteille kontaktikupongeilla (Ei tärkeysjärjestyksessä)

  1. Intuitio ja sen hyödyntäminen kohtaamisissa
    Jopa Harvardin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin esimerkiksi, että ihmiset aavistavat jo ensimmäisen puolen minuutin aikana, millainen peruskäsitys heillä on tapaamistaan muukalaisista puolen tunnin, tai puolen vuoden kuluttua.

  2. Kontaktikupongit ovat käytössä sen vuoksi, jotta osallistujat keskittyvät läsnäoloon eikä kännykkään ja sen sovelluksiin.

  3. Kun yhteystiedot annetaan heti deitin päätyttyä, eikä esimerkiksi koko kierroksen jälkeen, niin ei synny odottavaa vertailutilannetta ihmisten kesken vaan keskitytään yhteen ihmiseen kerrallaan siinä hetkessä.

    VARAA RISTEILY 11.3.2023 Viking Grace (Menossa mukana Deittisirkuksen lisäksi mm. Michael Monroe)

Huomaathan myös seuraavat asiat!
Voit antaa tapahtumassa yhteystietojesi sijaan kontakikupongilla esimerkiksi kehun, vaikket antaisikaan yhteystietoja. ”Sinulla on kaunis hymy”, ”Vaikutat todella fixulta tyypiltä”, ”Pidän pukeutumistyylistäsi” etc. Maailmaan mahtuu kehuja ja niillä voi olla uskomaton vaikutus vahvistaa toisen ihmisen itsetuntoa tai pelastaa vaikka päivä! Autan kontaktoinnissa niin paljon kuin mahdollista, eli jos minulla on ennakkotiedot osallistujista, niin pystyn deittinumeron paikan perusteella lähettämään kyllä jälkikäteenkin yhteystiedot halutulle henkilölle. Välillä kiikutan pyydetysti myös ”salaa” kontaktikupongin halutulle henkilölle, jos jostain syystä sitä ei ole uskallettu/kehdattu heti tehdä.

Kokemuksiani muista kontaktointitavoista
Mikäli esimerkiksi kolmas osapuoli, eli allekirjoittanut lähettäisi x ajan kuluttua yhteystiedot, niin been there done that , ei toimi monestakaan eri syystä. Mieli muuttuu lyhyenkin ajan kuluttua, kun asioita ryhdytään analysoimaan liikaa. Haluttiinkin vaihtaa mielipidettä siitä kenelle yhteystiedot annetaan ja tämä aiheutti sekavuutta. Tietojen käsittelyssä kuluu myös aikansa, eli eri aikana jälkikäteen toimitetut kontaktitiedot luovat eri lähtöaseman potentiaalisen suhteen startille.
Joskus joku jopa luuli, että pimitin halutun henkilön yhteystietoja, sillä ollessaan deittitilanteessa vakuuttunut vastapuolen kiinnostuksesta itseään kohtaan.
VARAA RISTEILY 11.3.2023 Viking Grace (Menossa mukana Deittisirkuksen lisäksi mm. Michael Monroe)

Deittisirkuksen tapahtumissa on aina välitön ja positiivinen tunnelma ja kaikki sinkut ovat niihin tervetulleita. Pian on taas tulossa upea risteily, jossa pääsee tapaamaan paljon uusi ihmisiä, niin uusia kuin romanttisia suhteita.