Lue Lapin Kansan koko artikkeli täältä

Rovaniemen yökerho Doriksessa järjestetään lauantaina ensimmäistä kertaa Deittisirkuksen Love Bileet sinkuille.

Kaksiosaisessa ohjelmassa on sokkotreffejä lennosta ja pop up -pikadeitit. Tapahtuma pidetään yökerho Doriksessa.

Ihmiset tulevat pääasiassa pitämään hauskaa yökerhoihin, mutta uuden ihmisen kohtaamiselle on myös hyvä mahdollisuus leikkimielisen deittiohjelman myötä, kertoo Anna Uusiheimala Deittisirkuksesta.

Hänen mielestään liian moni etsii täydellisyyttä kumppanilta.
Deittisirkus on Suomen ainut sinkkutapahtumiin erikoistunut yritys. Love Bileiden ikäraja on 18 vuotta.

Lue lauantain LOVE BILEISTÄ Rovaniemen Doriksessa lisää täältä

 


Rovaniemellä asuu 13 734 henkilöä yksin, joista suuri osa on sinkkuja. Naisia näistä on 7511 ja miehiä 6223, sukupuolten määrän välisessä tasapainossa ei siis ole radikaalia eroa. Lisäksi on esimerkiksi yhden vanhemman talouksia, joita Rovaniemellä on yli 2000; äiti ja lapsia 1817 taloutta, sekä isä ja lapsia 362 taloutta.

(Tilastotiedot ovat Suomen Tilastotietokeskuksen tuoreimmat tiedot)

Deittisirkus lupaa seuraa tähän iltaan tai loppuelämäksi

Deittisirkuksen järjestämissä Love Bileissä on kaksiosainen ohjelma, alkuillasta on sokkotreffejä lennosta ja loppuillasta suositut pop up-pikadeitit. ”Ihmiset tulevat pääasiassa pitämään hauskaa yökerhoihin, mutta uuden ihmisen kohtaamiselle on myös kaikilla kyseisenä iltana hyvä mahdollisuus leikkimielisen deittiohjelman myötä. Joku saattaa etsiä tulevaa puolisoa, kun taas toinen seikkailua ja katsoa mitä siitä seuraa rennoin ottein. Kai tätä voi sanoa jonkinlaiseksi Live-Tinderiksi ja monet sopivatkin Love Bileisiin Tinder-treffejä”, kertoo Anna Uusiheimala Deittisirkuksesta.

Deittisirkus Love Bileet järjestetään Rovaniemen Doriksessa tulevana lauantaina ensimmäistä kertaa.

Sinkkuus on usein nykyisin valinta

”Nykyisin parisuhde ei perustu esimerkiksi taloudelliseen riippuvuuteen tai toisaalta Tinderin luoma mahdollisuus selata koko ajan uusia vaihtoehtoja, vailla mitään ennakkoyhteyttä henkilöihin lisäävät valinnanvapautta. Samalla luodaan illuusion siitä, että aina voi löytyä parempi suhde, jos jokin asia ei täsmää esimerkiksi tapailun alkuvaiheessa kaikkiin odotuksiin. Liian moni etsii täydellisyyttä tai epäsopivaa kumppania ymmärtämättä sitä. Livekohtaamiset tapahtumissa ovat paras vaihtoehto, koska tällöin tunnelma on valmiiksi rento ja tapaa heti ihmisen oikeassa elämässä”, sanoo Uusiheimala.

Sooloseksi on turvallinen vaihtoehto sinkulle

Joskus suhteet kariutuvat jo alkumetreillä, mutta esimerkiksi Deittisirkuksen myöstä on syntynyt runsaasti esimerkiksi avioliittoja. Rovaniemelle muuttanut Tea Latvala on kehittänyt kansainvälistäkin tunnettavuutta kantavan Teatiamo-brändin, jonka alla hän markkinoi luxus-tuotteinakin tunnustettuja puudildoja. ”Varsinkin sinkut tilaavat seksivälineitä syksyn pimeneviin iltoihin ja tämä on hyvä vaihtoehto irtosuhteiden tilalle, mitkä perustuvat ainoastaan seksiin. Toisaalta itsetyydytys voi auttaa löytämään nautinnon, mistä on myöhemmin  kiva nauttia myös parisuhteessa”, sanoo Latvala.

Lauantain Love Bileiden lisätiedot ja aikataulu löytyvät täältä

Deittisirkus on Suomen ainut sinkkutapahtumiin erikoistunut yritys.

Love Bileisiin ikärja on 18 ja osallistujat edustavat pääasiallisesti usein sitä ikäluokkaa, minkä ikäisiä henkilöitä kyseisessä ravintolassa normaalistikin käy.