Perjantaina tuli portsareiden kanssa juttua siitä, että eräälle heistä pitäisi hankkia nainen. Mielellään alle 30 vuotias ja naisella ei saisi olla koiraa tai lapsia, eikä mielellään olla eronnut. Kun jututin miehiä lisää, niin ikää naisella saisi olla maximissaan jopa 35 (mies itse oli 30, olisin voinut arvioida hänen iäkseen 40), mutta ei kuitenkaan koiraa tai lapsia.
Portsarikolmikko rupesi yhdessä ääneen miettimään, että yleensä kolmekymppisellä naisella kuitenkin pitäisi olla jotain ”elämää” takana, tai jonkun täytyisi kyseisessä yksilössä olla vialla.
Nykyisin lähes joka viides 45–49-vuotias nainen Suomessa ei ole synnyttänyt, että sikäli miehillä on vielä hyvät mahdollisuudet löytää kolmekymppinen sinkkunainen, jolla ei ole lapsia. Ilman tutkimuksiakin voidaan todeta, että naiset eivät yleisesti pidä lapsellisia (tai koirallisia) miehiä poissuljettuina vaihtoehtona. Asian voi nähdä niin, että henkilö on sitoutumiskykyinen ja mahdollisesti myös vastuullisempi kaikissa toimissaan, mikäli hänellä on entuudestaan lapsia tai hän on mahdollisesti eronnut.
Suomessa on yhden vanhemman perheitä noin Turun asukasluvun verran, eli 181 000. En kuitenkaan puhu tässä kohtaa yksinhuoltajista, sillä vanhemmuus voi kuitenkin olla jaettua. Osa parisuhdetta etsivistä kokeekin oletettuna taakkana sen, että lasten myötä suhde exään ei kumppanilla katkea koskaan.
”Yhden aikuisen perheistä äitejä edustaa noin 150 000 henkilöä ja isejä 31 000”
Keskustelin paikallisen kolmekymppisen kalakauppiaan kanssa myös kyseisestä aiheesta ja hän koki että moni nainen kertoo heti ensimmäisinä asiana sen, että hänellä on lapsia. Miksi?
On oleellista kuinka itse määrität itsesi. Mikäli ensimmäisen minuutin aikana kerrot olevasi yksinhuoltaja, niin luot itsestäsi arkisen mielikuvan keskellä räkää, pyykkejä ja rahahuolia. Mitä jos kertoisitkin asiasta vasta seuraavassa vaiheessa. Annat mahdollisuuden tutustua ensi sinuun sellaisena kuin olet ja vasta tämän jälkeen pudotat pommin ja katsot uppoaako alus vai lipuuko se silti satamaan.
Deittikuningatar Anna
www.deittisirkus.fi
Pariutumisen mysteeri on meidän haasteena, toimimme sitten tavalla tai toisella. Idea on keksiä evoluution haastavista pitkistä linjoista itselle sopiva lyhytjänteinen strategia 🙂 Vaikka se strategia olisi keksitty, ei se sinänsä tarjoa vielä menestymisen mahdollisuutta loputtomilla markkinoilla. Mikä tai kuka tässä hetkessä on läsnä ja takaa edes sisäisen ”tyytyväisyyden”?
Mihin perustuu väittämä ”Ilman tutkimuksiakin voidaan todeta, että naiset eivät yleisesti pidä lapsellisia (tai koirallisia) miehiä poissuljettuina vaihtoehtona ”? 31-vuotiaana lapsettomuuden (ainakin tähän asti) vapaaehtoisesti valinneena naisena todellakin vierastan ajatusta lapsia hankkineen miehen tapailusta. Ja syytkin ovat jotakuin päinvastaiset – en näe kovin vastuullisena jättää perhettä taakseen, enkä todellakaan haluaisi omia lapsiani kasvattaa ihmisen kanssa, joilla lasten äitejä on useampia. Ainoat esimerkit milloin omissa keskusteluissani olisi käynyt ilmi, että naisen kannalta voisi olla jotenkin parempi että miehellä on entuudestaan lapsia on tilanteet, joissa naisella on myös entuudestaan lapsia, ja siten ymmärrystä toisen tilanteeseen voi löytyä helpommin. Taitaa sen tutkimuksen tämän väittämän toteamiseen nyt kuitenkin tarvita.
Olen samaa mieltä Inkan kanssa…näin 37-vuotiaana vapaaehtoisesti lapsettomana eli velana en todellakaan pidä plussana jos miehellä on ennestään lapsia. Jos olisi oikein ihana, hyväsydäminen ja fiksu mies, niin ehkä jotenkin 1-2 lasta menisi, mutta hänen täytyisi olla kyllä sitten jo aika poikkeuksellisen timantti.
Se jos miehellä olisi lapsi, muttei haluaisi olla tämän elämässä, niin sekin olisi ns deal breaker minulle. En kunnioittaisi miestä joka ei huolehdi jälkikasvustaan.
Mutta. Joskus kaupungilla kun näkee/ tapaa hyvältä vaikuttavan miehen jolla lapsia tai lapsi mukana, niin ajattelen hiljaa mielessään kuinka” taas meni hyvä mies hukkaan” 😉
Itsellä on ollut useampi monivuotinen suhde takana, ja vaikka aina seurustelun alussa ilmoitan olevani vela, niin silti se jankutus lapsesta alkaa parin vuoden kuluttua viimeistään. Todella rasittavaa. Se, että olen aina lopulta lopettanut suhteet, niin valehtelisin jos väittäisin ettei se lapsiasia sitten olisi ollut iso tekijä päätöksessäni.
Jos mies haluaa lapsen, niin en todellakaan halua olla siinä esteenä. Jälkikäteen hän voisi sitäpaitsi kantaa kaunaa kun on luopunut haaveestaan, joka on muuten liian iso, että siitä luopuu jos todella lasta haluaa.
Kuulemma, kuten eräs ex-avomieheni sanoi, ”en mä nyt ajatellut, että olet tosissasi tai ainakin ajattelin, että muuttaisit mielesi”.
Tiedoksi miehet, jos nainen on vela, niin yleensä hän on asian jo valmiiksi aikoja sitten päättänyt ja ei, kaikkien naisten tehtävä elämässä ei ole ennen tai myöhemmin ryhtyä äidiksi.
Myös se, että me velat olemme kylmiä ja itsekkäitä. Noh, meissä on kylmiä ja itsekkäitä ihan yhtä paljon kuin muissakin naisissa keskimäärin. Minuakin kuvaillaan usein hyvin lämpimäksi, sosiaaliseksi ja ennen kaikkea hyväsydämiseksi ihmiseksi. Olen myös se joka suvussa hoitaa vanhukset, sisarusten lapsiakin ajoittain paljon.
Missä ne kaikki ihanat OIKEASTI vela-miehet ovat ?? Facebook-ryhmässäkin on noin 99 % jäsenistä naisia.
Olisi muuten hienoa jos joskus järjestettäisiin myös veloille sinkkutapaamisia.
Nanna